Vuoden 2006 päätavoite oli perustaa Turun ensimmäinen taekwnodo-keskus eli vain taekwondon harjoittelulle
omistettu oma sali. Tavoite toteutui, kun sopiva paikka löytyi Itäharjulta osoitteesta Voimakatu 6.
Paikkaa kunnostettiin koko kesä, osin talkootyönä ja osin tilaustyönä. Elokuussa tilat olivat siinä kunnossa,
että toiminta voitiin avata
Viikottainen kävijämäärä värivöisten harrastajien osalta vaihteli vuoden 2006 aikana 160 - 200 henkilön välillä. Vuoden 2006 aikana järjesetettiin kymmenen alkeiskurssia. Alkeiskurssien ryhmäjaot olivat seuraavat: Taekwondo-kerho (3-6v.), Nuori Suomi -ryhmät (7-9v. ja 10-13v.), Power Action -ryhmät (14-16-v. ja 17-19-v.), Opiskelijat ja Aikuiset.
Andorrassa asuva taekwondo-mestari MUN Dong Kun, vieraili joulukuussa 2006 Turussa viiden päivän ajan. Seuran pääopettaja Jarkko Mäkinen, vieraili puolestaan harjoituleirillä Andorrassa.
Seura järjesti kaikkien aikojen ensimmäisen Suomessa pidetyn kansainvälisen taekwondo-festivaalin. Festivaaliin osallistui noin 120 lajin harrastajaa neljästä maasta. Ohjaamisesta huolehtivat saksalaiset huippuohjaajat, Hado Yun, Christian Senft ja Sven Hartmann. Festivaalin yhteydessä käytiin myös neljäs liikesarjojen Finnish Open.
Seuran kilpailijat ylsivät edellisvuosien tapaan Suomenmestaruuksiin sekä ottelussa, että liikesarjoissa. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuistakin tuli kultaa, kun Krista Mäkinen ja Roosa Närhi voittivat sarjansa. Ehkäpä tärkeimmät kilpailulliset saavutukset vuonna 2006 olivat kuitenkin 16-vuotiaan Roosa Närhen sijoittuminen 11. sijalle liikesarjojen MM-kilpailuissa alle 18-vuotiaiden sarjassa ja Krista Mäkisen 12. sija naisten sarjassa.
Seuran kokeneimpien harrastajien panos Suomen Taekwondoliiton organisaatiossa oli vuonna 2006 merkittävä. Inna Lindgren ja Jarkko Mäkinen valittiin uudelleen liiton hallitukseen. Krista Mäkinen valittiin lasten ja nuorten toimintaa kehittävään juniorivaliokuntaan. Lisäksi Jarkko Mäkinen jatkoi edelleen tehtäviään liikesarjamaajoukkueen päävalmentajana.