|
Kumarrus
Koska karate on peräisin Japanista (ks.
historia) on lajissa mukana runsaasti tapoja japanilaisesta kulttuurista.
Suurin eroavaisuus suomalaisen ja japanilaisen yhteiskunnan välillä lienee
sikäläinen pitkää kokemusta arvostava yhteiskunta.
Tästä syystä karatessakin osoitetaan kunnioitusta opettajaa kohtaan joka on
harjoitellut pitempään.
Salille tultaessa ja sieltä lähdettäessä budoka kumartaa pystystä salin
suuntaan. Harjoituksen alussa harjoittelijat kokoontuvat riviin opettajan eteen
ja polvistuvat komennolla seiza ja kumartavat kaksi (joskus 3) kertaa: ensin
sempai/sensei ni rei opettajalle ja sitten otagai ni rei toisille
harjoittelijoille. Nimitystä sensei käytetään yleensä kolmannen asteen mustan
vyön saavuttaneesta karatekoista.
Lisäksi harjoitellessa parin kanssa kumarretaan aina uudelle parille. Lukuisat
kumarrukset ilmentävät toisen kunnioitusta.
Täytyy kuitenkin muistaa että Rei ei ole pelkkä kumarrus. Sillä Rei:hin
sisältyvät myös etiketti, siveellisyys, rehellisyys, armeliaisuus, rohkeus,
uskollisuus, luottamus, velvollisuus ja uhrautuvaisuus. Koska karatessa
harjoitellaan potkuja lyöntejä, heittoja, kuristuksia, lukkoja jne. on
harjoittelijan pystyttävä luottamaan vastustajaan.
|